09 syyskuuta, 2013

Something good

Jenna & Scheefuss Junnumestarit!
Eipäs sitä huomista näköjään tullutkaan.. No siis kiirettä on taas pitänyt. Kisaviikonloppu on takana ja koulu asioittenkin kanssa on ollut jo kiireitä! Mulla on kaiken lisäksi ollut vielä puolen tunnun valmennukset tiistaina sekä perjantaina. Valmennukset meni tosi hyvin ja Quu oli ihan sairaan mukava! Omia istumis ongelmia oli varsinkin tiistaina.

Mutta kisoihin. Ne eivät todellakaan menneet meidän osaltamme hyvin, sen voin sanoa! Harmikseni kyseessä oli vielä Pohjoissuomen-mestaruudet joten sinäänsä harmittaa melkoisesti. Mutta ei voi mitään. Jaa, pitäisi kai teille kertoakkin jotain ennenkuin luulette että jotain aivan järkyttävää on tapahtunut. No eipä ole paitsi kuin se että menin repimään oman kynteni avatessa lukkoa ja nyt se on tuosta päästä vereslihalla kun kynsi repesi..

Lauantaina lähtö oli noin kaksikymmentä yli yksitoista joten tallilta oli lähtö hieman ennen kymmentä. Kisapaikalla kamat päälle ja verkkaan. Quu tuntui mukavalta joskin hieman painoi edestä alas. Peruuttamaan se ei suostunut käytännössä ollenkaan ja laukkakin oli vähän niin ja näin..

Radalle sitten tuli hieman kiire ja kaikki oli vähän sekasin (tai ainakin mää olin..). Radalle päästyämme vauhti loppui taas kuin seinään. Rikkoja tuli, eikä peruutusta saatu käytännössä tehtyä ollenkaan.. Olin tosi pettynyt sekä itseeni että hevoseen. Se ei suostu edes yrittämään ja no määkin voisin tehä paljon enemmän mutta en ehdi tai kykene kun keskityn niin eteen ratsastamiseen. On myös inhottava huomata itessään huolimattomuutta varsinkin teitten kanssa koska oon ennen ainakin saanut aina paljon pisteitä juuri teistä.. Ainoa asia joka käytännössä onnistui radalla oli käynti! Se oli parasta käyntiä pitkään aikaan.

Sunnuntaina oli lähtö hieman aikaisemmin. Ehin onneksi verkata hieman paremmin. Silloin tuntui jo vähän paremmalta ja vaadin itse Quulta enemmän. Rata ei kuitenkaan ollut paljoa parempi.. Rikkoja ei onneksi tullut mutta eipä siinä paljoa kehumista ole.

Linkki viime vuoden P-sm postaukseen!
Tänään eli maanantaina meillä olikin sitten estetunti! Quu oli aivan törkeen hyvä. Sillä on siis selvästi taas sellainen "este vaihe" päällä eli se haluaa mielummin hypätä kun mennä koulua. Se on ihan sitä mieltä että koulua on menty jo aivan tarpeeksi! Mutta taidan jättää tarkemmat kertomiset huomiselle.

Lisäksi vielä kiitos kaunis kaikille teille ihanille lukijoille! Teitä tuli 100 täyteen ja se piristää taas kummasti. Katsotaan mitä jännää keksin sen kunniaksi! Huomiseen (jospa se tällä kertaa tulisi tännekkin!).

3 kommenttia:

  1. Onnea 100 täynnä! Kyllä sinun jutut kiinnostaa ja on mukavia lukea vaikkei aina niin kaikki sujukaan... Sekin on ihan lohduttavaa.

    VastaaPoista
  2. Jälleen ihania kuvia! Varsinkin edellisestä postauksesta huomaa kuinka paljon välität Quusta ja Quu sinusta!<3 Onnea 100 lukijasta!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)