Minä itse menin Taru-mussukalla maastoon ja ravailin ja laukkasinkin pikku pätkän eikä se ontunut!
Tänään meillä oli kanki päivä quun kanssa. Mentiin joskus vähän yli 2 Pinjan kyydillä tallille. Siivoiltiin eka karsinat ja tehtiin ruuat ja haettiin sitten hepat sisälle. Mää pesin ensin quun jalat ja harjailin myös siinä pesarilla. Harjailtiin hepat ja juteltiin Niina, Pinja, Saana ja minä. Aloin käärimään lopulta pinteleitä ja Saana lähti maastoon. Lopulta kun kaikki oli valmiita lähettiin maneesiin. Maneesissa huomasinkin sitten tarkemmin että quulla oli se yksi kenkä vähän liikkunut siellä jalassa kun sillä alkaa olla aika pitkät kaviot ja kengittäjä on tulossa vasta ensiviikon tiistaina ja keskiviikkona. No menin sitten jonkun puoli tuntia semmosta rentoa ravia ja käyntiä. Sitten vielä otin satulan pois ja leikittiin siinä vähän :) Sitten vietiinkin hepat talliin ja tallissa laitettiin kaikki kamat pois. Quu on harmillisesti alkanut syömään niitä pellettejä joita olen sille laittanut sinne karsinaan ja aina sille pitää sinne jotain heinää viedä. No se kumminkin jäi sisälle syöpöttelemään ja levähtään.
Sitten vielä vähän kuvia joita Niina otti :D Kiitos Niinalle !
Temppukerho koolla :DD |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)