09 elokuuta, 2011

Vanha koulupenkki

Aamulla oltiin tallilla jo klo 9.00 koska meillä oli Saanan kanssa hierojat klo 12.
Tallilla Quu ei ollu vielä ees päässy pihalle kun Anne teki yksin aamua. Sanoin sitten Annelle ettei sitä tarvi viedä. Kun kaikki oli jo pihalla ja Quu jäi yksin talliin se alkoi vähän hermoilla. Otin sen käytävälle ja laitoin valmiiksi siinä Saana oli mennyt viemään Gemmiä pihalle. Kun olin saanut Quun melkein valmiiksi Anne kävi huokkaamassa että Saana saisi ratsastaa Lutella jos se ei ontunu. Saana tuli pian Tarun kanssa mutta lähti sitten hakemaankin Luttea kun sai kuulla että sillä saa mennä :D Saana kävi laittamassa Luten valmiiksi alatallissa sillä aikaa kun minä menin Quun kanssa maneesiin. Menin siis tänään sillä koulusatulalla mikä saatiin Quun mukana. Se oli kyllä outo istua! Kävelin hetken ja totuttelin satulaan. Sitten kun Saana tuli otin ohjat ja aloin ravailla. Quu liikku hyvin joskin aluksi ei oikein taaskaan hyväksyny kuolainta mutta sitten kun otin laukkaa ja otin vasemman laukan vaihdon läpi (ei vaihtanut ensin taka päätä) niin alkoi tulla kuolaimelle. Sitten kävelin ja aloitin raskaan urakan väistöjen kanssa. Aluksi varsinkin oikeaan väistettäessä olisi halunnut vain juosta kovempaa mutta lopulta alkoi sujua. Tein niitä siis harjoitus ravissa ja nostin aina laukan sen jälkeen kun tuli hyvä väistö. Vasempaan väistettäessä Quu oli oikein hyvä ja mua oikein harmitti kun ei ollu kameraa mukana! Sen jälkeen ravailin vielä 3 ja 4 kaarista kiemurauraa jotta sain Quun kunnolla taipumaan ja otin sitten loppu käynnit. Tallissa viruttelin sen jalat ja maan alusen. Pesin vuohis kuopat ja laitoin rasvaa sinne :) Sitten laitoin Quun karsinan viereen oottamaan että sain siivottua karsinan ja laitoin sen sitten sinne ja hain heinää. Mari lupasi viedä sen myöhemmin pihalle. Vein kottarit ja iskä tulikin sitten hakemaan. Illalla on vielä ilta-vuoro mutta siinä ei yleensä ole kauheesti kerrottavaa :)

Tässä vielä loppuun kuvia Kiimingin 90cm missä oltiin :) Kiitos Karoliina Hakalahdelle kuvailusta !

Ykkös este

4 ja 5 välistä :)

seiska este

8 sarjan eka este

8 sarjan toka este, käännän kun alkaa uusinta :)

8 ja 9 välissä kaasutusta

Viimeinen este :)!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)