07 huhtikuuta, 2013

Lionheart

Heissan vaan kaikille pitkästä aikaa! Täällä on ollut vähän taukoa vähäisten tapahtumien takia ja ulkoasun rempan takia myös. Mutta nyt taas jatkuu! Itsellä on ollut kyllä myös vähän kirjoittelu puhti hukassa ja siksikään ei edellisen viikon aikana ole kovin usein tullut raahauduttua koneelle. Mielestäni on paljon mukavampaa lukea tekstejä jotka kirjoitetaan kun halutaan oikeasti kirjoittaa blogiin eikä siksi että joku käski. Ne ovat paljon mielenkiintoisempia ja jäävät paljon paremmin mieleen. Siksi päätinkin että pidän pienen tauon.
Mutta rakas siskoni Saana, loihti tänne jälleen kauniin ulkoasun! Kiittäkäämme siis häntä.

Mutta on mulla jotain kivaa kerrottavaakin teille! Nimittäin tadaaaaa...
Jep, eli tänään oli meillä kisat ja ne menivät ihan mukavissa merkeissä. On kai ensiksi kerrottava että toinen ruusuke on Helposta C:stä joka on ehkä meille melkoisen liian helppo mutta se nyt oli kumminkin pakko mennä kun aijon tänä vuonna mennä taas sinne powercuppiin. Se eli siis yksi karsinta vaihe. Mutta aloitampas ihan alusta.
Elikkäs, herätys soi kahdeksalta ja tallille lähdettiin vähän yli yhdeksän. Hain heti Quun sisälle ja aloin laittan sille lettejä. Quu oli aivan kauhuissaan ja kyselikin että "eikai se vielä alkanut?", "oletkos aivan tosissasi?" ja että "etkös sinä rakas lapsi nyt ymmärrä että on vielä talvi?". Hain sille sitten heinää ja se sitä mussutti tyytyväisenä sen ajan kun tein nutturoita.
Pian olikin aika laittaa kamat päälle ja lähteä Helppo C:n verkkaan. Siellä Quu oli yllättävän pirteä, mutta ajattelin vaan että hyvä enkä tehnyt paljoa töitä että sitä riittäisi vielä radallekkin. No radalla kävi sitten niin että kaveri viilettikin aika kovaa.. Valitettavasti rata ei tullut videolle mutta se oli kumminkin melkoista viiletystä kaikkine tehtävineen.
Sitten heponen karsinaan syömään, itselle ruokaa kans naamaan ja pikainen visiitti yläkertaan. Kaikki oli kunnossa joten eikun takasin ja vähän kuljeskelua ja sitten kamat taas kummallekkin niskaan.

Helppo A:n verkka oli tosi hyvä ja heponen liikkui erittäin mallikkaasti! Olin jopa vähän shokissa kun lähdettiin radalle ja melkein unohdin että piti tulla laukassa mutta ehdin korjata kumminkin voltille ennenkuin tuli virheitä. Rata oli tosi mallikas ja kaikki väistötkin onnistuivat tosi hyvin ja hyvässä tempossa! Ainoastaan toinen takaosakäännös ja pysähdys ja peruutus meni miten meni. Heponen oli hieno ja minä odottelen innoissani ensi kautta varsinkin kun tuomarin mielestä voisin mennä jo vaativan b:n oulussa seurakisoissa. Olisin tuon voinut mennä jo aijemmin omissa kisoissa mutta uskoin että oma pää ei pidä jos heppa vaan laiskottelee. Mutta nyt näin hyvien suoritusten jälkeen asiaa voisi jopa harkita.
      
Mutta hei hei ja toivottavasti näemme taas pian!

10 kommenttia:

  1. Onnea kisamenestyksestä! Ootte hyvä pari :)

    VastaaPoista
  2. Olette kehittyneet valtavasti, kuten tuosta videosta huomaa! Onnea menestyksestä...

    VastaaPoista
  3. Onnea,ja hienot te!:)

    VastaaPoista
  4. ui ihana tää ulkka! ja menipäs quu hienosti :)

    VastaaPoista
  5. oi ihana ulka!!! saana tekee aivan upeita bannereita! Muutenki toosi kiva tää blogi+ tykkään postauksista ku laitaty nii paljon kuvii yleensä ;)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus ja ihanii kuvii! (jos mahdollista nii ois kiva jos ne ois vielä isompii.. ehkä;D Kirjotat kivan sellaista selkeää je järkevää muttet tylsää tekstiä;)

    VastaaPoista
  7. Hyvännäköistä menoa ja sait uuden lukijan! :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)