16 heinäkuuta, 2013

Powercup 2013

i’m alive and im loving every second minute hour bigger better stronger power

Eilen siis tosiaan kotiuduttiin Siilijärveltä Powercupin loppukilpailuista. Reissu oli todella mukava ja tuotti jopa tulostakin! Nimittäin sijoituksemme parantui puolella viime vuoteen nähden.
9. sija! (c) Saana
Perjantaina lähdimme ajelemaan joskus 11-12 välillä kohti Siilijärveä. Paikan päälle sai saapua vasta neljältä ja meidän aikataulumme yllätti mukavasti niin että saavuimme pihaan tasan kello 16.00
Otettiin Quu vinkasta ja Saana käveli sen kanssa sillä aikaa kun me laitettiin karsina valmiiksi (tai siis jaba). Quulle heinää ja vettä eteen ja seikkailemaan kohti Kunnonpaikkaa! Siellä me sitten käytiinkin uimassa ja sitten palattiin tallille vähän liikuttamaan Quuta ja ruokkimaan se.
Lauantaina herätys soi kello 7.30 ja aamiaiselle rynnättiin kahdeksalta. Quu oltiin ruokittu ja juotettu jo kuuden maissa joten kiirettä ei ollut. Äitin kanssa käytiin kuitenkin aamulla tallilla, minä Quun kanssa maastossa ja äiti siivoamassa karsinaa.
Mulla oli startti sitten vasta iltapäivällä (lauantaina), joten valmistautumis aikaa oli oikein hyvin! Verkassa Quu oli ihan hyvä. Kentälle vähän lässähti mutta rata oli yleis piirteiltään yllättävän reipas ja mukava. Tuomarit olisivat toivoneet lisää taivuttelua ja muita pieniä asioita. Siksi siis 59,900% ja 9. sija. Itse olin rataan ihan ok tyytyväinen. Tarkempikin olisi voinut olla mutta niin, se olisi pitänyt olla silloin..
        
Sunnuntaina aamulla olikin pakkailujen aika ja aikaisin lähtö tallille koska mun eka luokka 85cm olisi jo ensimmäinen koko päivänä. Verkka siihen oli ihan hyvä jopa mallikas. Radalla sitten ei mennytkään ihan niin hyvin.. Ekaan kieltoon en ollut ollenkaan varautunut kuten näkeekin pienestä heilahduksesta eteenpäin! No seuraavallekkin esteelle tulisitten kielto ja niin meidät hylättiin.
Mutta siitähän ei saatu kuin puhtia seuraavaan luokkaan! Verkka oli taas tosi hyvä. Radalle tullessakin oli vielä tosi hyvä fiilis ja kaks ekaa hyppyäkin onnistuivat melko hyvin. Kolmannella olikin sitten jo ongelmia ja neljännelle tultiin tosi pohjaan ja siksi puomi kolisikin komeasti alas. Loppu ratakin oli pientä tappelua mutta itse olen kuitenkin tosi tyytyväinen rataan koska sain ylitettyä kaikki esteet enkä enään radan aikana jännittänyt! Nykyään olen nimittäin jostain syystä alkanut aika kovasti jännittämään esteratoja mutta nyt oli just semmonen fiilis että mitä vaan tulee niin yli mennään ja komeasti mennäänkin!
        
Jännityskin huipentui sitten lopulta 9. sijaan koko loppukilpailussa! (esteosuudella oltiin siis 10. sijalla) Saatiin hieno iso ruusuke ja käsirasvaa. Kaikki olivat onnellisia ja päivä päättyi siihen että minä nukahdin onnellisena omaan sänkyyni.
Siinä se nyt sitten oli! Taaskin aika on rientänyt niin paljon että on ollaan jo tiistain puolella mutta ei voi mitään. Huomiseen tai iltaan :)

3 kommenttia:

  1. Sulla meni tosi hyvin! Eihan nuo kiellot haittaa vaan virheistä opitaan ! Ratsastat tosi hyvin ja kauniisti:) oisimpa itekki nui hyvä ratsastammaa :DDD

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)