02 maaliskuuta, 2014

Hienoakin hienompi

Tämä viikko on kyllä ollut paras pitkään aikaan hevos puolella! Quu on ollut niin hieno ja alkanut vihdoinkin toimia. Ehkä sen vain piti taas testailla kevään tultua että täytyykö sitä edelleen tehdä kaikki mitä ennenkin.

Meillä alkaa kisakausi jo ensimmäisillä kisoilla täällä meillä kotona ensi viikonloppuna eli 9.3! Sitten onkin jo seuraavana viikonloppuna Kajaanissa ensimmäiset aluekisat. Siellä me menemme (ainakin näillä näkymin) Helppo B:3 2009:n ja Helppo A, FEI:n *-kenttäkilpailuohjelma poneille 1997. Jännittää jo hieman kun ei olla Kajaaniin asti vielä koskaan lähdetty kisailemaan ja nämä ovat kuitenkin heti ensimmäiset kisat tälle kaudelle ja heti siellä. Mutta yrittämään lähdetään joka tapauksessa!

Vielä ennen tämän viikon tapahtuma selostusta haluaisin kysyä teiltä lukijoilta että
Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? 
Kommentit siitä olisivat todella tervetulleita koska en oikein tiedä mitä siitä itse ajattelisin.

Mutta sitten tosiaankin viikon tapahtumiin! Maanantaina meillä oli normaalilla tunnillamme (jolla käyn siis aina maanantaisin) koulua. Alkutunti oli hieman sekalainen kun Quu ei oikein tiennyt miten se olisi asettunut tai kulkenut. Lopputuntia kohden meno kuitenkin rauhoittui valtavasti ja heppa alkoi tuntumaan taas omalta normaalilta itseltään.

Tiistaina me kävimme kävelyllä aivan peilijää maastossa.. Maneesiin ei ehditty joten se oli aikalailla ainoa liikutus vaihtoehto. Hienosti heppa kuitenkin käyttäytyi eikä mitään sattunut.
Keskiviikkona kävin itsekseni hyppäämässä 9 jälkeen kun tunnit olivat loppuneet. Tein jo tunnilla käytetyistä esteistä lävistäjälle pomppuja joita menin ensin ravissa ja sitten laukassa. Sitten nostin niitä hieman isommaksi ja lopulta otin keskimmäisen pois ja hyppäsin sitä kahden laukan linjana. Videolta näette että kaikki ei aivan joka kerralla mennyt nappiin mutta nuo kerrat kun Quu hyppäsi kunnolla kahdella laukalla.. Se oli niin hieno<3

Torstaina Saana oli tunnillaan ja tunti oli mennyt kuulemma todella mukavasti!

Perjantaina oli viimeinen päivä koulua ennen hiihtoloman alkua ja voi että tätä lomaa onkin jo kaivattu! Heppa puolella oli vuorossa valmennus tunti ja tunnille lähdettiin oikein hyvissä fiiliksissä. Päätin sitten ottaa kanget ja alku tunnista se hieman kadutti kun heppa ei tahtonut oikein millään lähteä etenemään muodossa.. Ulla kuitenkin taas neuvoi samaan tapaan kuin aikaisemminkin että ensin kokoat ja sitten vasta eteen niin pitäisi toimia ja niinhän se taas toimikin! Ja jotenkin tuolla tunnilla sen vasta ymmärsin vaikka ollaanhan me koottu aikaisemminkin jotta ollaan saatu heppa kunnolla liikkeelle. Aijon kyllä tehdä tuota kunnolla jatkossakin! No jatkettiin sitten tuntia avojen merkeissä. Tehtiin niitä aina keskihalkaisijalle jossa oli pari puomia antamassa suuntaa. Alkuun oli taas hieman hidasta menoa eikä taivutukset oikein lähteneet sujumaan mutta lopulta kyllä tuli muutama todella hyvä avotaivutus! Sitten vielä laukkaa loppuun ja tehtiinhän me jopa yksi pieni vaihtokin kun muut jo lopettelivat. Quu oli oikein hieno! Tallissa saatiin vielä hieman linimentin laitto ohjeita että takajalat toimisivat vielä paremmin.

Lauantaina kävin vain hölkkäilemässä Quun ilman satulaa ja huomasi kyllä että linimentti oli mennyt oikeaan paikkaan kun oltiin niin pyöreinä että! Quun jälkeen kävin vielä ratsastelemassa hieman Venniä.
Sunnuntaina eli tänään meillä olikin tallilla Laskiaisrieha. Quu toimi jälleen kerran talutus heposena mutta tälläkertaa me kävelteenkin yksiksemme maastossa yhdessä parin ajettavan hevosen kanssa. Quulla oli oikein mukavaa ja se otti aurinkoa koko päivän ja sai paljon paljon rapsutuksia! Onse niin mukava hevonen kaikkeen tuollaiseen. En viitsinyt sitä enempää tänään vaivat muuten ratsastamalla kun meillä kummallakin oli niin hyvä fiilis talutusten jälkeen että nakkasin sen vain takaisin tarhaan jatkamaan syömistään. Saan toivottavasti hieman myöhemmin myös kuvia tästä päivästä niin niitä on sitten luvassa hieman myöhemmin. Mutta eikai enempää sitten tälle päivälle ja voin kyllä sanoa että olet todella innokas blogimme lukija jos jaksoit tämän postauksen aivan kokonaan lukea! :) (ps. anteeksi vielä hieman huonolaatuiset puhelinkuvat!)

2 kommenttia:

  1. Minusta uusi banneri on aivan upea, ehkä yksi parhaista minkä olet tehnyt! Tuo fontti sopii jotenkin noiden värien joukkoon ja nuo värit "roiskittuina" on tosi kivan näköset noiden kuvien kanssa! Ainoa miinus on se, että kuvat on aika pieniä. :) Onnea hyvin menneestä viikosta! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan pitkästä ja rakentavasta kommentista! Ja kiva että tykkäsit :)

      Poista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)