09 syyskuuta, 2014

Back in business.

Hieman omaa lomaa ottanut ilmoittautuu.
Täällä sitä taas ollaan miettimässä "mitä ihmettä sitä taas kirjoittaisikaan". Paljon paljon on tapahtunut. Ei mitään kamalan merkittävää mutta pieniä ihmeellisiä asioita. Quu voi todella hyvin. Se klipattiin muutama viikko sitten ja siitäkös poika saikin virtaa itseensä. Reenit ovat siis menneet todella hyvin ja heppa on yrittänyt tehdä kaikkensa! Tällä viikolla, oikeastaan huomenna, meillä on toista kertaa Airan istuntavalmennus ja siitäkös Quu tykkää. Sitten seuraavalla viikolla onkin Mannisen Piian hieronta jota onkin odotettu!

Kisoja taas ei ole paljoa viimeaikoina ollut. Noin kahden kuukauden sisällä olemme käyneet omissa seurakisoissamme ja edellisenä viikonloppuna P-sm:issä. Omat seurakivat menivät kouluosuuden osalta hyvin, joskin hieman hätäisesti. Estepuoli ei mennyt lähellekkään hyvää. Itselläni oli hieman liian huoleton fiilis päällä ja Quulla ei ollut mitään fiilistä hypätä, joten radat olivat kaikkea muuta kuin hyvät ja siistit, mutta eipä siitä sitten sen enempää..
Kiitos ihanista kuvista Saana!
P-sm:ät olivat myös hieman pettymys. Sairastuin itse juuri ennen viikonloppua, joten minun kuntoni eikä järjenjuoksuni olleet kovin hyvällä mallilla koko viikonloppuna. Lauantain rata.. Oli mahtava esimerkki aivojeni mallikkaasta toiminnasta. Minä nimittäin tein kaksi virhettä/väärin ratsastusta radan aikana ja hankin 12p. menetykset. Quu toimi hyvin pienestä jänniettymisestä huolimatta. Hevosta ei siis todellakaan voinut syyttää vain 55% HELPPO B:n radasta.. Sunnuntaina meni sitten huomattavasti paremmin ja saimme Helppo A:n radasta hieman yli 61%.

Mutta mukava viikonloppu meillä oli silti kaikista omista törttöilyistäni huolimatta! Monet muut saivat ratansa onnistumaan todella hyvin ja olen todella ylpeä heidän puolestaan! Ihana oli myös lauantai ilta jolloin Mäntyvaaran raviradalla oli ravi-ilta ja mekin kävimme katsomassa muutaman lähdön ja minä "hullu" kävin vielä illalla ratsastamassa maastossa hiittisuoralla ilman satulaa jo valmiiksi lentoon lähdössä olevalla valkoisella prinssihevosellani. Kyllä siinä olikin monella ravimiehellä ihmetteleminen. Quu oli niin innoissaan tilanteesta että se otti jopa muutamia ravilähtöjä hiittisuoralla ravureiden perässä. Haha, voi sitä pientä ravimuumia..
Mutta seuraavaksi hieman ajatuksia ensitalvesta. Asiat ovat hieman muuttumassa koska Saanakin haluaa alkaa kilpailemaan ja meidän täytyy sovitella siis koko talvi Quun yhteisestä käytöstä. Mutta toivottavasti kaikki järjestyisi paremmin kuin hyvin ja minä saisin kilpailla vielä viimeisen junnuvuoteni joka tosiaan on ensivuonna! Hui, miten pelottava ajatus. Ensivuonna minä olen jo 18 vuotta! Kääks.
Sitten tähän päälle tulee vielä tämä yksi maailman ihanin asia nimittäin koulu. Paljon ajastani menee kouluun ja sitä eivät kaikki ehkä aivan ymmärrä. Niin se vain on. Päivästäsi kuluu noin 9h koulun käyntiin koska joudut koulun jälkeen värkkäämään kaikenlaista niin läksyistä esseisiin kuin kaiken maailman suullisiin esityksiin asti. Ja kaiken tämän ohella sinun pitäisi muistaa kaikki eri 6-8 aineen asiat ulkoa ja saada hyviä numeroita kokeista. Toivottavasti siis ymmärrätte että on hieman hankalaa yhditää aktiivinen bloggaaminen, koulu ja aikaa vievä harrastus kuten ratsastus. Mutta niin minä vain yritän!
Talvi onkin siis hieman auki bloggaamisen osalta. Olen saanut intoni nyt jokseenkin takaisin joten ainakin jonkin aikaa blogi on taas palaamassa henkiin. Mikälli en jaksa joka viikko kirjoittaa jotain olen ainakin päättänyt että raahaan kameran tallille ja otan edes kuvia teille tänne katseltavaksi! Ja tästä päästäänkin toiseen asiaan jota olen miettinyt! Nimittäin vloggaus?! Juu, kyllä. En oikein tiedä vielä miten sen kanssa menettelen joten ajatuksia otetaan vastaan!

Mitä mieltä sinä olisit siitä että minä alkaisin vloggaamaan? Vastaa ihmeessä sivupalkissa olevaan kyselyyn!

Kiitos siis paljon vastanneille! Tai ehdotuksia antaneille!
Mutta eikai tässä muuta sitten. Toivottavasti te lukiat vielä olette siellä ja jaksatte lukea blogiani!Olette rakkaita kaikki

2 kommenttia:

  1. Vloggaa tai bloggaa - ihan miten vain. Kivaa on kuulla teidän kuulumisia!

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)