09 joulukuuta, 2015

Hei, olisiko aika aloittaa uudelleen?

Hei vaan kaikki! Mikälli siellä nyt on ketään kirjoituksiani lukemassa jo yli vuoden tauvon jälkeen.. Nyt näyttäisi siltä että aikaa ja halua olisi kirjoitella ainakin aina välillä! Kaikenlaista on ehtinyt vuoden aikana tapahtua ja siitä ehkä voin joskus teille kirjoitellakkin mikälli teitä kiinnostaa mutta nyt ajattelin aloittaa ihan alusta nykyhetkestä!

Jospa aloittaisin tämän vaikka ihan kokonaan alusta itseni esittelyllä. Olen siis nykyisin 18-vuotias tyttö Oulun läheltä. Perheeni omistaa yhden hevosen Quun, sekarotuisen koiran Altonin ja akvaarion jossa joitakin kaloja vielä jopa uiskenteleekin. Olen lukion käynnissä edennyt jo kolmannelle vuodelle ja ensikeväänä olisi tarkoitus kirjoittaa itseni ylioppilaaksi! Olen kirjoittanut jo Biologian ja Maantiedon ja keväällä olisi tarkoitus lisätä tutkintoon vielä Äidinkieli, Englanti, Pitkä matematiikka ja Fysiikka, että hommaa riittää..

Sitten hieman nykyisestä ratsastus tilanteestani. Tällähetkellä liikuttelen Quuta aika satunnaisesti. Kuitenkin aina ainakin kerran viikossa! Sen lisäksi käyn aina välillä hoitamassa tallillamme asustavia hevosia Ollia ja Vireä. Käyn myös perjantaisin Ullan valmennustunneilla tallin suomenhevosruunalla Jäpälällä josta voit katsoa lisää täältä. Jäpää liikutan myös yleensä lauantaisin kun perjantain 1,5h valmennus on sille aika rankkaa touhua. Hevonen pysyy näin siis paremmassa kunnossa kun ei heti kovan treenin jälkeen saa vapaapäivää vaan käyn sen taivuttelemassa ja hölkkäämässä tai maastossa. Paljon hommaa siis riittää sielläkin.
Sitten jääkin vielä jäljelle perheemme uusin ilmestys Alton. Alton tuli meille 6.11. ja on nyt jo varsin hyvin kotiutunut. Alton on noin 50cm korkea vuodenvaihteessa 2014-2015 syntynyt Romaniasta Kulkurit Rescueyhdistyksen kautta tuotu koira. Hän on isommaksi koiraksi rauhallinen ja vasta vuoden ikäiseksi todella hyvin käyttäytyvä. Leikkiä ja intoa löytyy mutta unikin kelpaa aina kun siihen on mahdollisuus. Kuvat (c) Saana


Blogiin en siitä mitään laittanutkaan mutta viime kesänä jouduimme lopettamaan pitkäaikaisen hevosemme Kauhu-Tarun. Ikää tammalla oli jo 23 -vuotta ja monet jalkavaivat oli jo käyty läpi. Intoa tammalla edelleen paljon riitti mutta jalat eivät pään perässä enään mitenkään pysyneet, joten tulimme tulokseen että on parempi päästää irti kun vielä ei olla ihan hajalla.
Tähän postaukseen en muuta enään sitten tungekkaan. Tarkoitukseni olisi siis aloittaa bloggaaminen uudelleen ja katsoa mihin se vie. Mikälli täällä on vielä joku joka jaksaisi kirjoituksiani lukea laitan kyselyä tuohon sivupalkkiin johon voit laittaa mielipiteesi.
Hyvää joulun odotusta kaikille! Toivottavasti näemme taas pian :)

4 kommenttia:

  1. Hei ala vain taas kirjoittelemaan kun näitä on aina niin mukava lukea! :)

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea taas teidän kuulumisia! :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)