19 maaliskuuta, 2016

Päps ja kisa suunnitelmat

Heipä hei taas! Hetki taas meni, että ehdin tulla uuden postauksen kirjoittamaan. Nyt on kuitenkin uutisten ja suunnittelun aika! Kuvamateriaalia on edelleen todella vähän niin aikataulun kuin unohduksienkin takia.. Yritän nyt kuitenkin parantaa tapojani ja ottaa teille enemmän kuvia ja välillä kameraakin mukaan! Voisin myös tehdä tässä joku päivä teille jonkinlaisen videon päivästäni, jos teitä kiinnostaisi sellaista nähdä?
Treenin jälkeisiltä kävelyltä! Hieman on kaverilla hiki.
Mutta sitten itse asiaan! Jäpä on nyt siirtynyt tallillamme ylätalliin eli samaan paikkaan missä Quukin on ja samalla se tuli myös minulle vuokralle. Jäpä käy kaksi kertaa viikossa tunnilla yhdellä ja tietyllä tuntilaisella, mutta muuten se on täysin minun käytössäni! Olen ollut niin innoissani, että huhhuh. Hommaa on riittänyt ja edelleen riittää, mutta paljon on ehtinyt jo muuttuakkin.

Tänään en kuitenkaan kerro sen enempää yleisesti ratsastelustamme tai muusta talleilusta vaan tänään on aika käydä läpi hieman meidän kisasuunnitelmaamme!
Jäpä on minun käytössäni nyt kesäkuuhun asti ja näin sovimme siksi että kesäkuussa on meidän alueellamme todella huonosti kisoja ja koska minä en ole täällä kauvaakaan heinäkuussa niin Jäpä menee kesäksi sitten takaisin leiri käyttöön ja laitumelle levähtämään. Syksyllä katselemme sitten uudestaan tilannetta. Mutta kaksi kuukautta olisikin sitten aikaa kisailla ja kisojakin löytyy todella mukavasti!
Pientä kuvakaappausta teille kipan kisalistasta!
Kisakauden aloitimmekin jo aikaisemmin ihan kotitallillamme 1-tason kisoista! Seuraavaksi olisi tarkoitus suoraan lähteä kokeilemaan kisaamista ulkopuolelle ja Äimärautiolla kisattavat Pohjois-suomen Hallimestaruudet ovatkin juuri sopivasti 3.4. Siellä menemme ainakin Suomenhevos mestaruus luokan. Avoimesta luokasta en ole vielä ihan varma, koska nämä kisat tulevat kuitenkin olemaan Jäpälle varmasti ihan erillainen kokemus joten sitä pitää vielä katsoa.
Huhtikuussa on myös meidän tallimme kotikoulukisat 24.4 joten kisaamme myös siellä!

Toukokuu onkin sitten todella vilkas kisakuukausi! Kisoja löytyy joka viikonlopulta : Torniossa 8.5. 3-tason kisat, OR:llä 15.5. 2-tason kisat ja 21.5. ABC:llä 3-tason kisat! Vielä en ole ihan varma lähdemmekö Tornioon vai jätämmekö sen väliin, mutta onneksi tässä on kuitenkin vielä aikaa päättää. Toisaalta tekisi mieli kisata oikein paljon nyt kun pystyy, mutta pitää katsoa kuinka nämä ensimmäiset ulkopuoliset kisat vaikuttavat Jäpään ja kuinka paljon se tarvitsee palautumis aikaa jne.

Kesäkuussa on vielä yhdet kotikisat joihin varmaankin osallistun Jäpän kanssa vaikka vuokra onkin jo silloin päättynyt.
Voi tätä ihanaa karvanlähtö aikaa vai mitä...
Olen jo katsellut valmiiksi kaikkia mahdollisia varusteita ja viritellyt blingblingit valmiiksi! Tulisivat nuo kisat nyt vaan äkkiä niin saisi tätä innostusta vähän tasoittumaan..

Huomenna meillä on Tarjan valmennus ja sieltä tulee postausta ehkä matikan kirjoitusten jälkeen eli ensi keskiviikon jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)