04 tammikuuta, 2014

Tavoitteita

Tässä postauksessa aijon siis vähän miettiä tulevan vuotemme tavoitteita ja aijon myös alkaa käyttämään "kuukausi suunnitelmaa"! Saapas nähdä mitä siitä tuleekaan.

Ensinnäkin tammikuun tavoitteemme on treenata paljon siirtymiä! Koitetaan myös venytellä heppaa paremmin vetreäksi kun se tahtoo olla tällä hetkellä melko jäykkä (teen mm. paljon vastalaukkaa, isoja taivutteluja, voltteja, avoja, sulkuja ja väistöjä verryttelyssä). Siirtymien lisäksi aletaan myös treenaamaan takaosakäännöksiä paremmaksi. Loppu kuusta olisi myös haettava hieman suoraan ratsastamista mm. keskihalkaisijalla. Tässä kuussa pitäisi myös päästä maastoilemaan hieman enemmän mikälli säät sen sallivat! Oman istuntani suhteen tavoitteenani on aloittaa saamalla olkapääni taakse ja kyynerpäät kylkiin. Ne kun tahtovat aina sojotta vähän minne sattuu :)

Mutta sitten vuotiseen tavoitteeseen.

Estepuolella:

  • pitäisi käydä pienissä kisoissa vain hakemassa varmoja ratoja ilman pelleilyä.
  • en aijo tänäkään kesänä käydä ihmeemmin estekisoissa vaan keskittyä kouluratsastukseen.

Koulupuolella:

  • tällä kaudella haen hyviä REIPPAITA Helppo A luokkien ratoja
  • verryttely pitäisi myös saada jotenkin meille sopivammaksi ja keksiä sinne oikeat tehtävät jotta radalla hevonen olisi kunnolla kuulolla   
  • avoja ja takaosa käännöksiä pitäisi harjoitella ja Quulle enemmän liikettä takaosaan radan aikana
  • radalla oman istunnan rentouttaminen!
Ryhtiä kehiin ratsastaja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)