12 huhtikuuta, 2014

Our beating hearts

Tämä postaus sisältää paljon tekstiä, kuvia ja videoita joten varaudu ajan kulumiseen! ;)
Huhhuh.. mistä sitä osaisikaan aloittaa. Pitkä tauko on taas takana ja paljon ollaan sen aikana jo tehty. Ensinnäkin  olen nyt alkanut käymään tosiaan siellä Tarjan valmennuksissa ja toivon että me nyt sitten ennen ensi kesää opittaisiin paljon uutta ja ihmeellistä ;) No mutta niin olen nyt siis ollut valmennuksissa jo kaksi kertaa ja ihan mukavaltahan se on vaikuttanut. Ja kävinhän minä näissä samoissa valmennuksissa noin neljä(?) vuotta sitten Iiro ponin kanssa.

Quu on alkanut jo melko hyvin vertymään selästään kun on alkanut oikeat nappulat alkanu löytymään! Vielä pitää tietenkin jaksaa vaan toistaa ja toistaa ja tehdä niitä kunnon taivutuksia ja pyöritellä hevosta hieman liiankin pyöreänä. Ja muistaa venytellä Quuta ratsastuksen jälkeen! Ja pitää oma selkä kunnossa. Hieronnan jälkeen kyllä huomasi että sekin on ollut melkoisessa paketissa ja siksikin on ollut hieman hankala ratsastaa!
Kiitos Annalle alla olevista kuvista!
Sunnuntaina (30.3.) meillä oli tosiaan taas Tarjan valmennus. Tämä valmennus meni jo paljon paremmin ja Quu oli koko ajan reipas ja työskenteli ilman kovempaa käskemistä! Mukavaa oli. Me tehtiin väistöjä, siirtymiä ja vastalaukkaa. Mutta katselkaapas siitä sitten lisää tuolta videolta!
Perjantaina (4.4.) lähdinkin hyvissä ajoin jo tallille jotta ehtisin kerrankin ajoissa valmennustunnilleni mutta no. Quulla olikin sitten turvonnut vasemmassa etujalassa edellisenä päivänä tullut haava joten en sitten päässytkään tietenkään tunnille. Hoitelin sitten siinä kaikessa rauhassa Quun ja lähdin sitten vähän myöhemmin ratsastelemaan Tarulla maastoon. Taru osoittautui olevan todella jumissa joten käveleskelin ja koitin taivutella sitä maastossa jonkin puolisen tuntia. Ei siitä kauheasti tullut sitten kuitenkaan mitään koska omat näppini jäätyivät niin totaallisesti että huhhuh. Talliin päästyämme sitten kysäisin yhdeltä tallilaiselta joka hieroo hevosia että mitäs sitä Tarulle pitäisi sitten tehdä ja sainkin kattavan selityksen minne laitetaan aarnikaa ja mistä hevonen on jumissa! Kiitos siitä.
Lauantaina (5.4.) me lähdimmekin sitten kohti Haaparantaa. Tavoitteena oli löytää uudet saappaat koska omani ovat hieman vanhat. Kaikkea muuta kuitenkin löytyi kuin niitä saappaita.. Mutta jospas ne löytyisivät pian jostain muualta. Ilta kuluikin sitten lähes kokonaan tallilla hevosia hoidellessa. Quun jalka ei ollut enään ollenkaan niin paha ja päätettiin sitten että seuraavana päivänä voisin startata kotikisoissamme. Juoksentelin Quun kanssa jonkin aikaa maastakäsin ja lopuksi me käytiin vielä Saanan ja Tarun kanssa maastossa vähän käppäilemässä.

Sunnuntain kisat menivät ihan kohtalaisen hyvin. Hieman oli taas oma rohkeus hukassa ja jäin turhaa muutamiin väleihin jarruttelemaan. Mutta hyvillä mielin kuitenkin päästiin rata läpi ja hitaasta ajasta huolimatta oltiin puhtaalla radalla ensimmäisiä ei sijoittuneita eli 6. sijalla.
Maanantaina päätin että Quu ei mene tunnille jottei joudu hyppäämään kahta päivää peräkkäin kun olihan se jalka ollut kuitenkin melko vasta turvoksissa. Menin kuitenkin itse tunnille mutta meninkin tallin hevosella Melviksellä. Tunti oli todella mukava ja taas tuli omaan ratsastukseen hieman muutosta kun joutui ratsastamaan hieman erillä tavalla. Hiki kyllä tuli niin minulla kuin hevosellakin ja me molemmat oltiin kyllä niin yhtä hymyä tunnin jälkeen että.
Tiistaina kävin vain juoksuttamassa Quun ja keskiviikkona sillä oli vapaata kun itselläni oli hieronta. Torstaina olin Saanan sijasta tunnilla ja voi että oli mukava ratsastaa kun oma selkä oli niin irtonainen ja pystyi istumaan ilman mitään ongelmia hevosen selässä. Pitää nyt alkaa käymään hierojalla hieman useamminkin! Perjantaina en kuitenkaan ollut tunnilla kun pääkipu yllätti koulussa niin että jouduin sieltäkin lähtemään kesken päivän. Äiti kuitenkin (onneksi) juoksutteli Quun irti tuntien jälkeen maneesissa niin ei jäänyt heppa ihan vapaalle.
No mutta! Tulipas taas pitkä postaus.. Kiitos ja onnittelut sinulle joka jaksoit lukea loppuun asti! Nyt kun koeviikko on ohi ja tämä pitkä selostus on saatu julkaistua olen melko varma että bloggaaminen jatkuu hieman aktiivisempana (tai ainakin toivon..).

7 kommenttia:

  1. Hyvin tämän pystyi lukemaan! :D Voikun Quu on söpö! Tosi hyvin teillä näyttää menevän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kiva jos pystyi! ja juu osaa se olla sitäkin välillä ;)

      Poista
  2. Olipas taas mukava kuulla ja nähdä teidän kuulumisia...

    VastaaPoista
  3. Itse pidän ja nautin postauksistasi!:) Mutta Jari Piiralalla on kuulemma Facebookissa kuvia melkein kaikista kisaajista,itse Facebookissa en ole.Itse kisasin,joten mistä nuo kuvat saa jos minustakin olisi kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) ja täältä löytyivät nuokin kuvat ja paljon muitakin: http://jarpi.kuvat.fi/kuvat/

      Poista
  4. Okei,kiitos,mutta kuvat eivät vielä olleet siellä :)

    VastaaPoista
  5. Kuvat löytyivätkin ;)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)