30 marraskuuta, 2014

A:sta aina Ö:hön asti.

Tänään on siis tiedossa vähän treenipostausta! Uusia kuvia minulla ei nyt valitettavasti ole joten joudutte nyt tyytymään vanhoihin.
Perjantaina oli siis joka viikkoinen valmennus tunti taas edessä! Harjailin hepan ja laitoin sille kamat päälle ja sitten mentiin. Näin heti alkuun täytyy sanoa että tuo tunti oli kyllä NIIN erikoinen. Allani oli alku ja lopputunnista aivan eri hevoset. Aloitimme ihan normaalilla verryttelyllä ravissa isoilla pääty-ympyröillä. Quu tuntui todella tahmealta enkä saanut käskettyä sitä yhtään reippaampaan liikkeeseen, koska heppa heti "lukitti" itsensä. Quu tekee tuota valitettavasti aina välillä (esim. kisoissa..)eli se näin karkeasti sanottuna päättää olla kuuntelematta mitään. Se ei tarkoita sitä etteikö Quu kääntyisi ja menisi eteenpäin vaan se tarkoittaa sitä että kaikki tehdään sen omassa tahdissa (mikä on yleensä melkoisen hidas..)
No alkuverryttelyn jälkeen aloimme tekemään avoja pitkille sivuille ja avon sisälle erilaisia siirtymisiä. Tämä osuus tunnista oli aivan järkyttävä! Minulla oli todella paljon ongelmia itseni kanssa ja koska en saanut itseäni oikeaan asentoon Quu jatkoi "mykkäkouluaan". 
Ensikesää odotellessa!
Kun pääsimme toiseen suuntaan pyysin että pystyisin menemään avo tehtävää laukassa koska tiesin että saan siinä itseni kondikseen. Onneksi älysin tuon itseni kannalta koska siitä alkoikin tämän tunnin mahtava suuntaus kohti loppuhuipennusta! Sain itseni kuntoon ja Quu alkoi liikkua. Laukassa eivät avot vielä olleet kummoisia mutta sitten kun siirryimme raviin niin herran jestas!
Siinä oli istuminen ja tekeminen. Quu teki niin mielellään ja onnellisena. Tuossa hetkessä tehtävänä oli tehdä avoja vähän samalla pitentäen askelta ja sekin jopa onnistui melko hyvin. 

Pienen kävelytauvon ja isojen taputusten jälkeen siirryimme kahdelle erilliselle pääty-ympyrälle ja nostimme laukan. Sitten olikin vuorossa laukan pidennystä ja lyhennystä. Voi kun tämän tytön hymy vain leveni tuossa vaiheessa! Laukka piteni niin, että tuntui että alleni oli vaihtunut valtava kouluhevonen jostain kaukaisilta kisakentiltä. Lyhennykset jäivät hieman huonoiksi tai sanotaanko niin että olin niin sekaisin noista laukan pidennyksistä, että unohdin vain tehdä ne loppuun asti.
Iki-iloiset kakarat<3
Muutama puhelin kuva viime viikolta :)
Lopuksi vielä vähän ihan normaalia laukkaa ja ravia ja sitten isot taputukset hevoselle ja loimi niskaan. Alkutunnin kiukusta ja masennuksesta oli päästy kyllä niin hyvään fiilikseen että kaikki elämän murheet, huolet ja ihan normaalit ajatuksetkin olivat siirtyneet hienon hevoseni tieltä. Valmeltajaltakin tuli kommenttina vielä lopuksi että eihän tuo alku nyt ollut kummoinen mutta kunhan saat tosiaan itsesi sinne kunnolla kyytiin niin Quu kyllä kulkee kuin mikäkin junnuSM heppa konsanaan!

Mutta siinä taisikin olla kaikki tältä treeni kerralta. Seuraavaan kertaan siis! :)

2 kommenttia:

  1. Millon tulee seuraava apua ratsastukseen osa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä viikon sisällä! Heti kun ehdin sen kirjoittaa loppuun :)

      Poista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)