23 helmikuuta, 2016

Kohta ja hetken kuluttua.

Hei vaan taas pitkästä aikaa! Hieman jo alkoi itseäkin mietityttää, että eikö tästä bloggaamisesta nyt taaskaan tule mitään, mutta toivottavasti nyt kun lukuloma vihdoin alkoi ja kaikesta hulinasta ja häsläyksestä on päästy yli niin saan kirjoiteltua!

Minulla on hyvin paljon taas postaus ideoita ja niin paljon kerrottavaa kaikista suunnitelmista ja muista, että maltti ei tahdo millään riittää. Haluaisin tunkea kaiken vain tähän samaan postaukseen ja kertoa teille heti nyt kaikki, mutta yritän malttaa kuitenkin ja kertoa kaikesta hieman selvemmin ja eri postauksissa, jotta niitä pystytte lukemaan!

Tänään voitaisiin aloittaa siitä, että penkkarit oli viime viikolla ja äidinkielen tekstitaito ja enkun kuuntelun YO kirjoitus osiot ovat nyt ohi. Hieman on siis taakkaa jo nostettu harteilta, mutta vielä on paljon jäljelläkin.
Penkkaripäivä oli ihan mahtava! Oli ihan hurjan kivaa ajella rekassa ja muutenkin touhuta koko meidän abi porukan kanssa koko päivän.

Viikonloppu menikin sitten kokonaan Helsingissä abiristeilyllä. Jalkoihin sattuu vieläkin kaikki tanssiminen ja eilen kurkku oli vieläkin ihan käheänä kaikesta huutamisesta ja laulamisesta.
Kisakausi alkaa pian ja kesä tuo tullessaan muutenkin kaikkea uutta ja jännittävää! Näistä saatte kuulla pian eri postauksessa. Tänään en taida muuta enään kirjoitellakkaan, kuin että mitäs olette mieltä uudesta ulkoasusta? Sain vihdoin kunnon idean siitä minkälaisen siitä haluaisin ja sain sen jopa joten kuten toteutettua! Bannerissa olevat Home, Horses, Riina ja More kohdat tosiaan toimivat siis linkkeinä kyseisille sivuille ja nekin sain jo suurin piirtein päiviteltyä joten eikun niitä tutkiskelemaan!

Mitäs mieltä te olette uudesta ulkoasusta?

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa! Ulkoasu on tosi hieno! Ja ihana Quu!

    VastaaPoista
  2. Jees tää oli tosi kiva ja ihana ulkoasu! Huippu tuo sun penkkariasu :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina bloggaajan arkea, joten kiitos kommentistasi! :)